Tyyli

No regrets

On tasan yksi osa mun vaatekaappia, joihin panostamista tai joiden ostamista en ole ikinä katunut. Ei tule ostokrapulaa, eikä ne jää lojumaan käyttämättömäksi vuosiksi johonkin kaappiin tai laatikkoon. Ne tekevät päivittäisistä asuista erityisiä, mielenkiintoisia sekä mun tyylisiä ja samat kulkevat mun asuissa arjessa ja juhlassa. Nyt puhutaan siis koruista.

Omistan muutamia rihkamakoruja, mutta aloitin panostamaan korukokoelmaani muutamia vuosia sitten. Korut ovat pääasiassa kullattua hopeaa ja keskihintaisia. Ei siis kalleimmasta päästä kuten luksusbrändien korut, muttei myöskään halvimmasta H&M:n hyllystä. Tyypillisesti olen ostanut koruja kerran tai kaksi vuodessa ja monesti korut ovat sellaisia, joista olen haaveillut jo pitkään.

En oikeastaan seuraa aktiivisesti korutrendejä, mutta kun jokin koru tuntuu omalta, ostan sen mieluusti. Tykkään ajattomista, yksityiskohtaisistakin koruista ja sellaisista jotka herättävät katsojan mielenkiinnon. Korujen kohdalla tiedän yleensä heti, jos ne sopivat tyyliini ja tälläkin hetkellä toivelistalta löytyy muutamia koruja. Tyyliltään yksinkertaisista koruista on helpoin aloittaa jos haluaa alkaa panostamaan koruihin. Esimerkiksi pieni ja siro kaulakoru sopii jokaiselle.

Vuosien varrella tietyt brändit ovat nousseet mun suosikeiksi. Eniten omistan koruja Edge of Emberiltä, jonka valikoimasta löytyy paljon ajattomia ja personoitaviakin vaihtoehtoja. Palaan kyseisen brändin luo uudestaan ja uudestaan erityisesti alennusmyyntien aikaan. Alennukset eivät tyypillisesti ole erityisen suuria, mutta se antaa luotettavan kuvan brändin arvomaailmasta. Olen muutaman kerran ostanut edullisesti miltei virheettömiä mallikappaleita ja joskus olen löytänyt yksittäisiä koruja käytettynä. Liitän postauksen loppuun pienen listauksen itselleni tutuista ja mieluisista brändeistä.

Käytän eniten kultaisia koruja, mutta pikkuhiljaa olen alkanut myös lämpeämään joillekin hopeisille. Koska käytän koruja niin paljon, tiedän etteivät nekään jäisi tyhjänpantiksi. Tykkään ajatuksesta, että saisin koristaa asujani joskus myös hopeisilla yksityiskohdilla. Olen sitä mieltä, että koruissa merkitsee enemmän niiden laatu kuin määrä. Käytän samoja sormuksia ja samaa kaulakorua asusta toiseen, eivätkä ne ole minkään asun kanssa vähemmän kauniita.

Ihania korubrändejä:

Loppuun kiinnostaisi tietää, että oletteko te enemmän hopeisten vai kultaisten korujen ystäviä?

<3 Julia

(2) Kommentit

  1. Miten sieviä koruja 😍 todellakin ajattomia! Aivan uusia tuttavuuksia nämä merkit, pitää perehtyä enemmän!

    Tulee käytettyä sekä hopeaa että kultaa, vähän sekaisinkin, ja ihastelen ruusukultaisia aina myös. Samaa mieltä, laatu ennen määrää. Ikikoruna kulkee isoisoäitin kihla- ja vihkisormus, ja kaulassa vaihtelen hopeariipuksessa muutamaa eri riipusta. Korvakoruilla sitten irrottelen enemmän, löytyy isoista renkaista kivikoruihin. Yhdet lempparit on pyöränkumeista tehdyt sulkakorut 🤍

    1. says:

      Kiitos! Tullut kyllä kerättyä melkosia aarteita tässä vuosien varrella!😍

      Ja sun korut kuulostaa ihanan persoonallisilta. Sellaisilta mitä varmasti jäisi ihastelemaan jos kulkisi kadulla ohi. Mää kyllä todella otan asiakseni alkaa katselemaan myös noita hopeakoruja sillä silmällä!🤭

Kommentointi ei ole käytössä.