Fashion month on ohi, päivä kirkastuu ja alkaa pikkuhiljaa tulla keväisempi fiilis. Olen seurannut muotiviikkoja jo usean vuoden ajan ja halusin pitkästä aikaa tehdä pienen koosteen nähdyistä mallistoista, vallitsevista trendeistä sekä tämänhetkisistä mielenkiintoisista suunnittelijoista. Kevään muotiviikoilla nähdyt trendit antavat meille katsauksen siitä, mitä voidaan odottaa näkevämme kaupoissa tulevana syksynä, mutta myös siitä mikä on nyt ajankohtaista ja pinnalla.

Katsoin postausta varten yhteensä noin 30 eri suunnittelijan näytöksen Vogue Runway-sovelluksen kautta. Yksi asia joka nousi monessa näytöksessä esiin oli se tapa miten asut oli stailattu muun muassa kirkkaiden värien avulla niin, että lookit oikein huokuivat kontrastia. Esimerkiksi Tory Burchin näytöksessä nähtiin useampikin värikäs kokonaisuus, kuten kuvassa näkyvä sininen ylisuuri villakangastakki joka on stailattu kirkkaanpunaisen neuleen ja ruskeiden housujen kanssa. Rakastan kontrastien luomista myös omassa arjessa, koska se on superhelppo tapa saada lisää mielenkiintoa asuun. Eikä aina tarvitse edes leikkiä väreillä, vaan voi yhdistää vaikka röyhelöisen naisellisen minihameen yksinkertaisen topin sekä vanhan miesten malliston bleiserin kanssa.

Pradan näytös oli jotenkin upea. Osa lookeista oli vähän keskeneräisiä ja osa jopa rumia, mutta kun luin suunnittelijoiden ajatuksia malliston inspiraatiosta niin kaikki se keskeneräisyys jotenkin kävi järkeen. Tavoitteena oli haastaa mielikuvaa siitä ideaalista, kauniista ja feminiinisestä naisesta joka meillä monella on. Esimerkiksi tässä on stailattu rypytetty kauluspaita harmaan minihameen kanssa. Asu on upea, vaikka hame ei istu ollenkaan ja paita on vähän niin ja näin. Näytös oli hyvä esimerkki siitä, että monesti muotiviikot voivat olla brändeille paljon enemmän kuin vain PR-tapahtuma.

Turkis on selkeästi jo tullut tai vähintään tekee tuloaan takaisin ja voi vain toivoa, että nimenomaan tekoturkiksena. Sitä näkyi eri muodoissa jokaisen suunnittelijan näytöksessä jonka katsoin läpi. Osassa näytöksiä oli turkistakkeja, osassa se oli koristamassa laukkua asusteena ja osassa se lepäsi harteilla. Tää trendi herätti tosi ristiriitaisia tunteita. Ehkä päällimmäisenä nousi pintaan huoli siitä, että tämä trendi voi nostaa myös aitojen turkisten suosiota. Kuvassa esimerkiksi Fendin upea pitsinen ja hennon vaaleanpunainen mekko on stailattu leikikkäällä laukulla, vyöllä sekä pitkällä kauniilla turkisliivillä. Kokonaisuus on ihana.

Sen lisäksi että esillä olivat turkikset sekä yllättävät väriyhdistelmät, olivat esillä ylisuuret bleiserit ja takit. Mun vaatekaapista löytyy niin paljon väljiä takkeja ja bleisereitä, että otan jokaisen syyn stailata niitä vielä vähän lisää.
Tässä oli siis pieni ja tiivis katsaus helmikuun muotiviikkoihin. Valitsin postaukseen vain osan mun suosikkilookeista ja suosittelen käymään Voguen sivuilla katsomassa lisää kuvia näytöksistä. Esimerkiksi Pradan näytös oli mun mielestä tsekkaamisen arvoinen.
Tän postauksen kaikki kuvat on Vogue Runway-sovelluksesta. Vogue Runway jakaa designer näytöksien ja – mallistojen kuvia muotiviikoilta sekä antaa katsauksen niiden aikana nähdyistä, parhaista street lookeista. Sovellukseen pystyy myös tallentamaan mallistojen omia designer-suosikkeja sekä jakamaan niitä esimerkiksi Instagramiin.
MItä ajatuksia teille herää näistä asuista, turkiksista tai muotiviikoista ylipäätään?
<3 Julia
