Ilma alkaa toivottavasti pian viilentymään ja alkaa olla aika kaivaa vaatekaapista ihanat takit, villaneuleet ja bootsit. Syysmuoti ja pukeutuminen on superinspiroivaa. Oon innolla seurannut minkälaiset trendit nousee esille syksyn mallistoissa ja odottanut, että pääsen inspiroimaan myös teitä.
Burgundy
Syksyn värimaailma koostuu usein murretuista sävyistä, joita yhdistetään neutraaleihin perusvaatteisiin. Tänä syksynä yksi eniten esille nousseista väreistä on viininpunainen burgundy. Väri on ajaton ja kaunis, jonka takia esimerkiksi neule tuskin jää vaatekaappiin käyttämättömäksi, vaikka sen väriksi valitsisi burgundyn neutraalin värin sijaan. Tähän trendiin on helppo lähteä mukaan myös esimerkiksi burgundinpunaisella laukulla tai kengillä. Jos viininpunaiset vaatteet tai asusteet ei tunnu omalta, voi arkimeikkiin kokeilla tummempaa marjaista huulipunaa.

Eläinprintit
Eläinprintti on niin säännöllisesti muodissa, että koen sen olevan yhtä neutraali kuin luonnonvalkoinen. Eläinprintti on todella helppo saada ujutettua asuun ja jos leopardi ei toimi, kokeile jotain muuta. Jos leopardikuosilla varustettu paita, tai seeprakuosinen hame tuntuu liian villiltä, voi miettiä jos kengät olisivat helpommin sopivat. Haluan myös kannustaa shoppailemaan omaa vaatekaappia ennen uusia hankintoja ja tähänkin trendiin voi osallistua yksinkertaisesti myös stailaamalla eläinprintillä varustetut aurinkolasit all-black asun kanssa.

Suede, eli mokkanahka
Suede näkyy asusteissa edelleen yhtä paljon kuin viime keväänä ja on siirtynyt koristamasta asusteita edelleen vaatteisiin. Olsenin siskosten luksusbrändi The Row:n Margaux -laukku oli viime kevään ”it”-laukku ja on sitä edelleen. Vaikka mokkanahkaisia asusteita on nähty esimerkiksi Flattered brändin laukuissa jo pitkään, räjähti niiden suosio käsiin juuri Margaux -laukun vuoksi. Suosittelen ensisijaisesti etsimään mokkanahkaisia asusteita sekä vaatteita käytettynä, sillä niitä on näkynyt kirppiksillä runsaasti. Löysin itselleni viime keväänä ihanan ruskean Palmrothin mokkanahkaisen laukun SPR kontista, ennen kuin oli edes selvää kuinka muodikkaaksi sellainen tulisikaan.

Mitä muuta?
Syksyllä trendaa myös täysmustat asut, rennon malliset laukut sekä vintage-korut. Jos tuntuu, että oman vaatekaapin perusteet syksyä varten on jo täysin kunnossa, voi kirppiksiltä etsiä vintage-tyyliset clip-on korvakorut ja yhdistää ne muuten moderniin skandinaaviseen asuun. On myös erittäin in stailata kesän trendikäs valkoinen puuvillahame neulepaidan ja bootsien kanssa. Kesän vaatteiden ja kenkien ei välttämättä tarvi jäädä kaappiin odottamaan seuraavaa kesää.
Mikä näistä trendeistä on sellainen, joka teitä kiinnostaa? Mua kiinnostaa erityisesti vintagekorut ja löytyy mun toivelistalta myös cowboy bootsit.

<3 Julia

Inspiroiva postaus! Burgundy ja leopardiprintti on lähellä sydäntä <3
Ihana kuulla! Ja siis samoin. Oon ihan fiiliksissä stailaamassa tota mun leopardi-mekkoa vielä viileämmilläkin säillä!😍
Syksy on mun ehdoton lemppari vuodenaika ja odotan innolla erityisesti syksyvaatteiden käyttöönottoa ☺️🍁🍂. Pakkasin jo kesävaatteet varastoon, vaikka lämpimät kelit jatkuvat 😄. Eli viileneviä syyskelejä jo odotan.
Oon sun kanssa niin samoilla linjoilla!😍 En oo vielä kerennyt pakkaamaan omia kesävaatteita pois mutta löytyy kyllä to do-listan yläpäästä..🤭🤎